Vanhan musiikin laulu- ja soitinyhtye SONUS BOREALIS

- - -

Musiikki

Vanhan musiikin laulu- ja soitinyhtye Sonus Borealiksen ohjelmiston painopiste on renessanssin sekä varhaisbarokin ajan kirkkomusiikissa. Tärkeimpinä säveltäjäniminä yhtyeen konserteissa vuosien varrella mainittakoon Giovanni Gabrieli (n. 1555–1612), Claudio Monteverdi (1567–1643), Michael Praetorius (1570–1621) ja Heinrich Schütz (1585–1672).

Myös Suomen ja Pohjoismaiden musiikin historialla on ollut tärkeä rooli: Kirkko- ja koululaulukokoelman Piae Cantiones (1582/1625) kappaleiden ohella yhtye on esittänyt mm. musiikkia 1600–1700-lukujen Ruotsi–Suomesta, vanhoihin virsisävelmistöihimme pohjautuvaa ohjelmistoa sekä tanskalaista ja ruotsalaista 1500–1600-lukujen kirkko­musiikkia.

Vuonna 2005, Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuotena, Sonus Borealis esitti saksalaisen Melchior Vulpiuksen Matteus-passion 1600-luvulta peräisin olevana suomennoksena. Tätä teosta esitettiin maassamme runsaasti suomeksi ja ruotsiksi käännettynä 1600–1700-luvuilla, mutta ennen Sonus Borealiksen esitystä ehti välissä olla noin 250 vuoden tauko. Myös 400 vuotta täyttänyt Hemminki Maskulaisen virsikirja oli tärkeänä teemana vuoden 2005 konserteissa.

Yhtenä merkittävimpänä projektinaan Johannes Vesterisellä ja Sonus Borealis -yhtyeellä on tällä hetkellä Porin triviaalikoulun stemmakirjojen (vuodelta 1725) sisältämän ohjelmiston esit­täminen. Tätä pääasiassa 1500–1600 -luvuilta peräisin olevaa musiikkia ei ole maassamme juurikaan esitetty sitten 1700-luvun. Keväällä 2008 yhtye äänitti 19 kappaleen valikoiman Porin triviaalikoulun kappaleita ensilevylleen.